Voimaa saa joskus yllättäviltä tahoilta. Sain kutsun ja
menin kuusivuotiaan pojan kaverisynttäreille. Juhlat olivat yhdet parhaimmista
kekkereistä, joissa olen ikinä ollut.
Viimeksi olen nähnyt lasten kaverijuhlia joskus 25 vuotta
sitten. En tiennyt mitä muuta odottaa kuin vauhtia, ääntä ja vaarallisia
tilanteita, kun tusina alle kouluikäistä kokoontuu yhdessä leikkimään. Kaikkia
näitä tapahtui, mutta myös paljon muuta. Ihailin kuinka reippaasti lapset
sanoivat käsipäivää ja kuinka kunnioittaen he kerääntyivät katsomaan pakettien
avaamista. Limupöydässä sankarille laulettiin onnittelulaulu ja pöydässä oltiin
kohteliaita. Leluasioista näytti syntyvän ihan oikeaa keskustelua. Juhlissa oli
aito tunnelma ja vilpitön bilehenki. Sellaista hyvin harvoin muodostuu
aikuisten kekkereihin Suomessa ilman alkoholia, eikä koskaan vain siksi, että
nyt on jonkun synttärit.
En ole itsekään ollut ikinä mikään bileiden sielu. Mieluiten
rupattelen jonkun kanssa kahden nurkassa ja syön sipsejä. Mutta lastenjuhlissa
huomiolta ei välty kukaan. Pääsin valvovan aikuisen roolista hetkeksi mukaan jengiin.
Kaadoin vahingossa limut pöydälle, mikä herätti lasten sympatiat ja rikkoi
jään. Lisäksi olin vetänyt päälleni pääkallopaidan. Pukeutumiseni ei ole ikinä
herättänyt yhtä paljon arvostavaa huomiota, joten sisäinen kuusivuotiaani oli
suorastaan hämmentyneen onnellinen. Se on yksi onnistuneiden juhlien merkki,
että kaikki vieraat saavat huomiota. Senkin asian nämä lapset osasivat
luonnostaan.
Ihailen sitä miten rehellisiä, suoria ja ystävällisiä lapset
ovat. Jos joku asia mietityttää, niin kysytään suoraan. Jos vastaus ei tyydytä,
niin esitetään lisäkysymyksiä. Kun homma on selvä, niin jatketaan leikkimistä. Lapsella
saattaa velipojan kanssa syntyä kesken kaiken todella paha rähinä, mutta
kymmenessä sekunnissa ollaan taas kavereita ja jatketaan harjoituksia. Minulla
ainakin olisi paljon opittavaa lapsista. Tai ehkä se on vain lohdullista, että
hetkessä elämisen taito on siellä jossain. Se pitää vain kaivaa esiin, minkä on
tiennyt jo syntymästään asti.
Elämä se oli mitä lastenjuhlissa tapahtui. Minulla ei ole
ollut päivissäni yhtä paljon sisältöä ja sosiaalista meininkiä vuosiin kuin
kuusivuotiaan synttäreillä oli kahdessa tunnissa. Ihan kuin lapset olisivat
ladanneet akkuni ja muistuttaneet, että täysi tohina vain päälle ja elämässä
eteenpäin. Mitkään juhlat eivät kestä ikuisesti.
Ihana näkökanta lasten synttärikemuihin! Kolmen lapsen äitinä ja synttärien järjestäjänä pitääkin ensi kerralla muistaa tämä, kun hälinä täyttää huushollin, popcornin muruja on varpaiden alla ja sekasorto valtaa kodin hetkeksi. Täyttä elämäähän se vain on!
VastaaPoistaUskon Elina että se auttaa. :) Asenne ratkaisee!
VastaaPoistaIhana juttu :)
VastaaPoistaTaina